Integrointivinkkejä

Tässä on joitakin ideoita siitä, miten suunnitelmaani voi integroida muihin oppiaineisiin. HUOM! Ideat eivät koske pelkästään esi- ja alkuopetusta. Otan mielelläni vastaan uusia ideoita!

MATEMATIIKKA Geometria: eri muotoisten jääpalikoiden valmistaminen ja niiden tutkiminen.

ÄIDINKIELI Oman kettu-tarinan kirjoittaminen tai saduttaminen.

YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Veden jäätyminen – sulaminen.

FYSIIKKA Valo-oppi: väri.

MUSIIKKI Äänimaisemat, revontulien tanssin suunnittelu, väritunnelmoinnit… kts. Virikkeitä > Materiaalivinkkejä

LIIKUNTA Erilaiset värileikit.

Koskettamisleikki: Yksi antaa ohjeita ja muut toimivat ohjeiden mukaan, esim. “Kosketa punaista varpaallasi”, “Kosketa navallasi jotakin väliväriä”…

Värikomentaja: Yksi on komentaja ja muut asettuvat seisomaan sopivan välimatkan päähän hänestä. Värikomentaja ilmoittaa aina jonkin värin ja edettävän matkan. Tällöin kaikki leikkijät, joilla on kyseistä väriä vaatteissaan saavat liikkua ilmoitetun matkan. Esim. “Kaikki, joilla on punaista vaatteissaan, yksi jättiläisaskel eteenpäin!” Leikissä käytetään erilaisia askeleita, joita voidaan keksiä myös itse (mm. kaninloikka, siilinpyörähdys). Se, joka pääsee ensimmäisenä komentajan luokse, on uusi värikomentaja.

Kaksi tarinaa

Sinisen takin tarina

Olipa kerran pieni hiiripoika ja hänen nimensä oli Juuso Juusto. Juuso Juustolla ei ollut takkia.

“Voi sentään”, hänen hiiriäitinsä sanoi, “minun täytyy kyllä tehdä sinulle takki.” Ja äiti osti kaupasta sinistä kangasta, asetti sen pöydälle ja ryhtyi työhön.

Hiiriäiti teki työtä koko päivän. Hän leikkasi, harsi, ompeli, sovitti osia yhteen ja lopulta takki oli valmis. Takki oli hyvin kaunis ja Juusolle hyvin rakas. Hän piti takkia sateessa ja paisteessa yöt ja päivät, kesät ja talvet. Hän kieri ja vieri lätäköt ja mättäät takki yllään.

Eräänä päivänä hiiriäiti tarkasti hiiripojan. “Voi sentään”, hiiriäiti sanoi, “takki on aivan kulunut. Ei sitä mikään voi enää pelastaa.”

Ja hiiriäiti asetti sinisen takin pöydälle ja ryhtyi työhön. Hiiriäiti teki työtä koko päivän. Hän leikkasi, harsi, ompeli, sovitti osia yhteen ja lopulta työ oli valmis. Hiiriäiti oli tehnyt Juusolle kauniin liivin.

Liivi oli Juusolle hyvin rakas. Hän piti liiviä sateessa ja paisteessa yöt ja päivät, kesät ja talvet. Hän kieri ja vieri lätäköt ja mättäät liivi yllään.

Eräänä päivänä hiiriäiti tarkasti hiiripojan liiviä. “Voi sentään”, hiiriäiti sanoi, “liivihän on aivan kulunut. Ei sitä mikään voi enää pelastaa.”

Ja hiiriäiti asetti sinisen liivin pöydälle ja ryhtyi työhön. Hiiriäiti teki työtä koko päivän. Hän leikkasi, harsi, ompeli, sovitti osia yhteen ja lopulta työ oli valmis. Hiiriäiti oli tehnyt Juusolle kauniin lakin.

Lakki oli Juusolle hyvin rakas. Hän piti lakkia sateessa ja paisteessa yöt ja päivät, kesät ja talvet. Hän kieri ja vieri lätäköt ja mättäät lakki yllään.

Eräänä päivänä hiiriäiti tarkasti hiiripojan lakkia. “Voi sentään”, hiiriäiti sanoi, “lakkihan on aivan kulunut. Ei sitä mikään voi enää pelastaa.”

Ja hiiriäiti asetti sinisen lakin pöydälle ja ryhtyi työhön. Hiiriäiti teki työtä koko päivän. Hän leikkasi, harsi, ompeli, sovitti osia yhteen ja lopulta työ oli valmis. Hiiriäiti oli tehnyt Juusolle kauniin rusetin.

Rusetti oli Juusolle hyvin rakas. Hän piti rusettia sateessa ja paisteessa yöt ja päivät, kesät ja talvet. Hän kieri ja vieri lätäköt ja mättäät rusetti yllään.

Eräänä päivänä hiiriäiti tarkasti hiiripojan rusettia. “Voi sentään”, hiiriäiti sanoi, “rusettihan on aivan kulunut. Ei sitä mikään voi enää pelastaa.”

Ja hiiriäiti asetti sinisen rusetin pöydälle ja ryhtyi työhön. Hiiriäiti teki työtä koko päivän. Hän leikkasi, harsi, ompeli, sovitti osia yhteen ja lopulta työ oli valmis. Hiiriäiti oli tehnyt Juusolle kauniin napin.

Nappi oli Juusolle hyvin rakas. Hän piti nappia sateessa ja paisteessa yöt ja päivät, kesät ja talvet. Hän kieri ja vieri lätäköt ja mättäät nappi yllään.

Eräänä päivänä hiiriäiti tarkasti hiiripojan nappia. “Voi sentään”, hiiriäiti sanoi, “nappihan on aivan kulunut. Ei sitä mikään enää voi pelastaa.”

Ja hiiriäiti asetti sinisen napin pöydälle ja ryhtyi työhön. Hiiriäiti teki työtä koko päivän. Hän leikkasi, harsi, ompeli, sovitti osia yhteen ja lopulta työ oli valmis. Hiiriäiti oli tehnyt Juusolle tarinan sinisestä takista – saman tarinan, jonka minä kerroin juuri sinulle. Sen pituinen se.

Lähde:

http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/konttinen/sinisentakintarina.htm

Satu revontulien synnystä

Olipa kerran kettu, ja kylmä, pimeä tähtikirkas yö jossain kaukana, kaukana Pohjolan tuntureilla. Ketulla oli tulenpalava kiire, sillä se oli myöhässä vuosittaisesta mittelöstä, jossa kilpailtiin kettujen viekkausmestaruudesta. Niinpä se päättikin poiketa tavanomaiselta polultaan oikaistakseen tunturien halki, vaikka lumessa tarpominen varmasti ottaisikin kunnon päälle. “Sen minkä voimassa häviää, sen ajassa voittaa”, tuumi repolainen, joka oli viekkaudestaan muiden kettujen keskuudessa tunnettu.

Vitivalkoinen lumi pöllysi repolaisen tassujen alla, kun se hyppelehti kinokselta toiselle. Vauhti oli hurja: ketun tavoittaessa tunturinlaen toisensa jälkeen sen tulipunainen turkki näytti liehuvan liekkinä kimmeltävien kinosten ja sysimustan taivaan rajamailla.

Korkeimman tunturinlaen päälle päästyään kettu oli jo aivan puhki. Se ei enää jaksanut pitää upeaa, pörröistä ja juhlakuntoon suittua häntäänsä arvokkaasti asennossa, vaan häntä iskeytyi maahan ketun eteenpäin viilettäessä. Vauhti oli niin kova, että hännän huiskiessa tuntureita siitä sinkosi kipinöitä, jotka pitkänä nauhana kiemurtelivat samantien taivaalle.

Lopulta kettu ehti määränpäähänsä, mutta sillä ei ollut kaiken kiireen keskellä aavistustakaan aiheuttamasta suuresta valonäytelmästä: kipinät tanssivat taivaalla, muuttivat väriään ja leimusivat upeana valomerenä kaikkien pohjoisen eläimien riemuna ja ihmetyksenä. Siellä niitä voi nähdä nykyäänkin, jos oikein hyvin onnistaa- revontulia, nimittäin.

Erään vanhan suomalaisen uskomuksen mukaan revontulet syntyivät suunnilleen edellä kuvatun tarinan mukaan. Tarinaan olisi varmasti mukava uskoa, mutta ehkä vielä ihmeellisempi on totuus revontulista: ne syntyvät nimittäin Auringosta lähtevien hiukkasten saapuessa lähelle maapalloa!

Lähde:

http://www.sarkanniemi.fi/akatemiat/suppea_akatemia/maapallo/revon1.htm