Oppimisympäristö esi- ja alkuopetuksessa

Toiminnan ja ympäristön välinen suhde on vastavuoroinen. Se, minkälaista toimintaa halutaan, asettaa vaatimuksia ympäristölle, ja ympäristö luo edellytykset tietynlaiselle toiminnalle. Alkuopetuksessa, niin kuin opetuksessa yleensäkin, on alettu puhua oppimisympäristöstä, toisin kuin esiopetuksessa, jossa perinteisesti on puhuttu hoito- ja kasvatusympäristöstä tai kasvuympäristöstä. Käsitteellinen yhtenäisyys saavutettiin kuitenkin opetushallituksen esi- ja alkuopetuksen vuosiluokkien 1-2 opetussuunnitelmien perusteissa (2000 ja 2002), kun molemmissa määriteltiin oppimisympäristön käsite vieläpä siten, että alkuopetus rakentui jatkumoksi esiopetuksen varaan. (Brotherus ym. 2002, 87.)

Esiopetussuunnitelman perusteissa samoin kuin perusopetuksen luokkien 1-2 opetussuunnitelman perusteissa oppimisympäristö määritellään koostuvaksi fyysisistä ja psyykkisistä rakenteista. Fyysinen oppimisympäristö tarkoittaa luontoa, ihmisiä ja rakennettua ympäristöä, johon kuuluvat erityisesti lähiympäristö, opetusvälineet, rakennukset ja tilat. Psyykkinen oppimisympäristö puolestaan muodostuu kognitiivisista, emotionaalisista ja sosiaalisista rakenteista. (Brotherus ym. 2002, 88)

Perinteisen opettamiskeskeisen ajattelun mukaisesti oppimisympäristöksi on ajateltu ne järjestelyt, joilla opettaja yrittää edistää oppilaiden oppimista. Tehokkaiden oppimisympäristöjen tutkimus on kuitenkin osoittanut tämän näkemyksen puutteelliseksi. Olennaista oppimisympäristöjen kehittämisessä olisikin kiinnittää huomiota siihen, millaisia tulkintoja lapset tekevät ja miten he toimivat näissä ympäristöissä. (Ilomäki & Lakkala 2006, 181.)

Lähteet:

Brotherus, A., Hytönen, J., Krokfors, L. 2002. Esi- ja alkuopetuksen didaktiikka. Juva: WSOY.

Ilomäki, L. & Lakkala, M. 2006. Tietokone opetuksessa: opettajan apu vai ongelma? 184-212. Teoksessa Järvelä, S., Häkkinen, P. & Lehtinen, E. (toim.) Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. Porvoo: WSOY.