Tervehdys kaikki!

huhtikuu 19, 2009

Täällä kirjoittelee mattimyöhäinen Maiju. Aika tahmea on alku kurssilla tällä… Lähinnä tämän verkkotyöskentelyn osalta :/ Blogin pitäminen ja omien ajatusten kirjaaminen eetteriin ei tunnu lainkaan luontevalta, mutta yritän parhaani. Niinhän sitä sanotaan, että alku aina hankala – lopussa kiitos seisoo.

Blogi liittyy Oppimisen ohjaaminen, opetuksen suunnittelu ja arviointi -kurssiin, joka on viimeisiä tutkinnostani puuttuvia kursseja. Kohta minun pitäisi olla valmis luokanopettaja. Näillä näkymin aion kuitenkin jatkaa opintojani ainakin kuvataidekasvatuksen parissa.

Tällä kurssilla tulen tekemään jaksosuunnitelman, joka liittyy kuvataiteen maailmaan, tarkemmin sanottuna värioppiin. Haluan suunnitella kokonaisuuden, jota voin hyödyntää myöhemmin työssäni. Muistelen nimittäin omilta kouluvuosiltani, että värioppi ei ollut niitä suosituimpia oppituntien aiheita: väriympyrän sektoreita maalattiin kieli keskellä suuta – ja useana vuonna! Voiko olla puuduttavampaa?

Tavoitteenani on suunnitella mielekäs ja elämyksellinen kokonaisuus, joka johdattaa lapset värien mielenkiintoiseen maailmaan tekemisen ja kokemisen kautta.

Tarkempi suunnitelma tulossa pikapuoliin ;)

- Maiju Marttinen

satiska

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.